Helena Marjaranta toimii Vaisalan viestintäjohtajana Coloradosta käsin
Kaksi sopimusvuotta täällä USA:ssa on kohta täynnä ja koittaa paluu koti-Suomeen. Vaikka on hienoa päästä taas lähelle perhettä ja ystäviä, niin voi olla, että paluuseen liittyy jonkinasteinen kulttuurishokki. Ennen kaikkea Suomen pitkä ja pimeä syksy pelottaa, vaikka se lienee asennekysymys. Eniten saattaa järkyttyä täältä adoptoitu löytökoiramme, joka inhoaa vettä ja pakkasta.
Tulin tänne kartoittamaan ja edistämään Pohjois-Amerikan viestintää ja myös oppimaan paikallista liiketoiminta-, viestintä- ja organisaatiokulttuuria sekä sitä, miltä globaalin yrityksen toiminta näyttää etätoimistosta käsin. Kokemus on ollut valtavan avartava ja antoisa. Silti kaksi vuotta on loppujen lopuksi lyhyt aika. Aika on mennyt kuin siivillä ja tuntuu, että olen vasta raapaissut pintaa.
En pidä stereotypioista, sillä ne helposti johtavat yksinkertaistuksiin ja vääriin tulkintoihin. Silti jokainen ihminen on oman maansa kulttuurin tuote, joten yksinkertaistuksien uhallakin listaan muutamia eroavaisuuksia näiden kahden hienon kulttuurin välillä. Korostan siis, että nämä havainnot ovat puhtaasti henkilökohtaisia, vaikka ehkä muutkin täällä asuneet tunnistavat samoja piirteitä.
Positiivisuus. Täällä ohmiset suhtautuvat kautta linjan asioihin optimistisesti. Ongelmat ja vastoinkäymiset osataan kääntää positiivisiksi. Lisäksi ihmiset eivät yleensä mieti, että ”mitä muut ajattelevat minusta” vaan pikemminkin ”mitä minä ajattelen muista”.
Kohteliaisuus. Tässä meillä olisi paljon oppimista. Tietty kohteliaisuus on täällä DNA:ssa. Muut kanssaihmiset huomioidaan, ventovieraita tervehditään ja keskustelun voi aloittaa kenen kanssa tahansa. Itsekseen jurottaminen koetaan helposti epäkohteliaaksi. Luonnollisesti myös palvelu on todella hyvää. Sitä tietysti edesauttaa, että hyvästä palvelusta saa ylimääräistä palvelurahaa.
Hyvät puhelahjat. Kun me menemme suoraan asiaan, täällä puhetta ja superlatiiveja piisaa. Idea kuin idea osataan myydä vakuuttavasti ja hyväuskoisen suomalaisen pää menee helposti pökerryksiin. Myös rekrytointi on haastavaa: kuinka valita superihmisistä se paras? Vastaavasti suomalaisten arvostama suoruus saatetaan kokea jopa moukkamaisena käytöksenä. Varsinkin, jos hermostuu tai huutaa, mikä on very epäkorrektia.
Hierarkkisuus. Työkulttuuri on hierarkkisempaa kuin Suomessa ja tittelit ovat tärkeitä. Täällä koetaan erikoiseksi vaikkapa se, että toimitusjohtajalle voi kuka tahansa mennä juttelemaan, mikä lienee Suomessa aika tavallista.
Politiikan polarisoituneisuus. Vaikuttaa siltä, että poliittisesti tämä maa on tällä hetkellä hyvin vahvasti kahtia jakautunut. Pinnallisesti se ei vaikuta kanssakäymiseen mitenkään, mutta syvemmällä tasolla erot puolueiden kannattajien välillä ovat isoja. Mielenkiintoista on nähdä, kykenevätkö maan johtajat pienentämään kuilua vai kasvaako se entisestään. Haaste on suuri.
Hienoja kotiinviemisiä on paljon, paitsi ammatillisesti, myös työn ulkopuolelta. Jäämme kaikki kaipaamaan majesteettisia Kalliovuoria. Nuorempi tytär tuli tänne ummikkona, mutta kommunikoi tällä hetkellä sujuvalla jenkkiaksentilla. Kylmää karsastava koiramme on osoittautunut hyvin viisaaksi ja kiltiksi ja se tottelee kahdella kielellä. Mies koulutti itsensä joogaopettajaksi. Minä taas saavutin oman kompetenssikehitystavoitteeni, eli opin vihdoinkin leipomaan näitä ihania amerikkalaisia juustokakkuja.
Helena Marjaranta
Helena Marjaranta on Vaisalan viestintäjohtaja. Hän on ollut parin vuoden työkomennuksella Coloradossa USA:ssa ja kirjoittanut Pilkun paikkaan kolumneja kokemuksistaan amerikkalaisessa viestintäympäristössä.
Lue Helenan aikaisemmat postaukset:
Some tulee työpaikalle
Kriittistä medialukutaitoa
Amerikasta, kuuluuko?
Pilkun paikka 
Posted on 6.8.2012 Kirjoittanut Team Pilkun paikka
0