Johanna Salomaa-Valkamo toimii Tukesin viestintäpäällikkönä.
Yksi alkukesän kuumista puheenaiheista on ollut turhat säännöt ja niiden järjettömyyden ihmettely. Aihe on tarpeellinen, ja siitä kannattaakin keskustella. Kukaan ei kaipaa turhia sääntöjä, ja sellaisten paljastaminen voisi olla jopa kansalaisvelvollisuuksia.
Keskustelu sai alkunsa Helsingin Hietalahden kauppahallista, jossa lihan- ja kalansyöjien – käytännössä kahden eri ravintolan asiakkaiden – oli siirryttävä ruokailemaan omiin pöytiinsä alkoholin anniskelulupia koskevien säädösten takia. Helsingin Sanomien uutinen asiasta kuumensi kansalaisten tunteet, ja ruokailijoiden pöytämääräyksissä nähtiin perisuomalaista holhouskulttuuria ja viranomaisvaltaa.
Helsingin Sanomat innostui virittelemään aiheesta laajempaakin juttua. Ihmisiä pyydettiin ilmoittamaan toimitukselle, millaisia turhia sääntöjä on olemassa. Ja löytyihän niitä. Lehti julkaisi kolme uutta turhaa sääntöä: päiväkotiin ei saa tuoda tarjolle kotona leivottua kermakakkua, terassilta häädetään ravintolan sisätiloihin klo 22, koululaiset eivät saa tulla pyörällä kouluun, jonka pihalla ei ole tilaa polkupyörille.
Saldo tuntui jäävän yllättävänkin laimeaksi – eikö tästä maasta löytynytkään enempää kummastuttavia, naurattavia, oikeustajua koettelevia tai suorastaan ärsyttäviä turhia sääntöjä? Ennakko-oletus siitä, että elämme turhien sääntöjen ”ei-viidakossa” ei tuntunut tulevan todistetuksi.
Kesäkuussa niin ikään Hesarissa julkaistiin Madventures-seikkailija Riku Rantalan kolumni, joka nousi sosiaalisen median hitiksi: tekstille kertyi huikeat 31 000 Facebook-jakoa. Kauppahallin tapaus kuohutti häntäkin, mutta Rantala vei ajatuksensa pidemmälle: turhat säännöt estävät rennosti ottamisen Suomessa ja siksi täältä matkustetaan lomilla maihin, joissa turhat säännöt eivät rasita. Rantala kohdisti kritiikkinsä myös tavallisiin suomalaisiin, jotka tunnontarkasti suostuvat noudattamaan kaikenlaista turhaa sääntelyä. ”Olemme maailman mittakaavassa neuroottista kansaa!”
Muutkin mediat halusivat osansa suositusta teemasta. Iltalehti virkisti lukijoidensa muistia muun muassa päästämällä ääneen byrokratian hampaisiin muutama vuosi sitten jääneen kahvila-autoyrittäjän, joka kyllästyi Helsingin viranomaismääräyksiin ja siirsi yrityksensä Budapestiin. ”Täällä on samanlaisia sääntöjä, mutta niitä ei kukaan noudata”, kuului yrittäjän viesti.
Sääntöjä koskevassa keskustelussa nuolet ovat sinkoilleet milloin EU-lainsäädäntöön, kansalliseen lainsäädäntöön, kunnalliseen päätöksentekoon tai yksittäisten viranhaltijoiden toimintaan. Äänenpainoissa kuitenkin näkyy suomalaisten lainkuuliaisuuden vahvaa kritiikkiä. Keskustelijat ovat ainakin osittain oikeilla jäljillä: meissä suomalaisissa taitaa elää aika syvällä kunnioitus yhteiskunnan pelisääntöjen noudattamista kohtaan. Mutta miksi se olisi huono asia?
Turhista laeista saa ja on hyvä keskustella demokraattisessa yhteiskunnassa. Mitkään säännöt eivät myöskään ole ikuisia. Se, mikä toimi ja oli tarkoituksenmukaista joskus, ei välttämättä enää sitä ole – kuten vaikkapa kesäisen keskustelun käynnistänyt alkoholilain pykälä. Siksi sitä ollaankin muuttamassa.
Entistä avoimempi ja vilkkaampi keskustelu ja uudenlaiset keskustelun areenat haastavat viranomaiset ja niiden viestijät, mutta antavat myös aivan uudenlaisia mahdollisuuksia vaikuttavaan kansalaisviestintään. Nyt on mahdollisuus argumentoida, selittää ja avata ilmiöiden taustoja, syitä ja seurauksia perusteellisemmin ja näkyvämmin kuin koskaan aiemmin. Valvontaviranomaistenkaan ei tarvitse enää olla etäisiä sormenheristelijöitä ja kukkahattutätejä, vaan he voivat – ja heidän tuleekin ottaa – aktiivisesti osaa yhteiskunnalliseen keskusteluun. Näin ylläpidetään parhaiten luottamusta yhteiskuntaan ja sen toimijoihin.
Viranomaistoiminnassa on paljolti kyse nimenomaan luottamuksesta. Luottamus voi horjua, jos ihmisiä holhotaan turhilla säännöillä. Mutta luottamus murenee taatusti kokonaan, jos ihmisten turvallisuudesta ei huolehdita. Turvallinen ja luotettava yhteiskunta ei ole itsestäänselvyys, vaan taustalta löytyy iso määrä sääntöjä, joiden avulla päämäärä on mahdollista saavuttaa.
Tupakointikielto saattoi aluksi vaikuttaa holhoukselta, mutta nyt lähes kaikki pitävät tiukennuksia onnistuneina, ja vain harvat haikailevat tunkkaisia kapakoita tai tupakankäryisiä toimistoja. Entä kuinkahan monta ihmishenkeä on pelastettu turvavyön käyttöpakon ansiosta? Puhumattakaan näkymättömämmästä turvallisuudesta: tiukentuneen lainsäädännön ansiosta monien haitallisten kemikaalien määrä luonnossa on vähentynyt ja esimerkiksi monet uhanalaiset lajit on saatu pelastettua. Luottamus yhteiskunnan turvallisuuteen voi tarkoittaa tavallisen ihmisen arjessa myös sitä, että hänen ostamansa tuotteet ja palvelut toimivat oikein.
Lakeja ja määräyksiä kummasteltaessa olisi ehkä hyvä hetkeksi pysähtyä miettimään, mikä oikeasti on kivaa. Uudenvuoden juhlintaan liittyvien ilotulitteiden käytön ja tuotevalikoiman rajoittaminen voi tuntua kivan kieltämiseltä, mutta jos tiukentunut lainsäädäntö estää vuosittain 30–40 vakavaa silmävammaa, onko se oikeasti sitä?
Johanna Salomaa-Valkamo
Kirjoittaja on Turvallisuus- ja kemikaaliviraston (Tukes) viestintäpäällikkö ja ProCom ry:n johtokunnan jäsen.
Pilkun paikka 
Posted on 25.6.2013 Kirjoittanut Team Pilkun paikka
0