Supon viestintäpäälliköksi nimitettiin Ylen politiikan toimittaja Jyri Rantala (Ajankohtaista Suojelupoliisissa 27.2.). Hän astuu Liinu Lehdon suuriin saappaisiin. Kokeneita journalisteja on aiemminkin palkattu viestintäjohtajiksi. Hieman huolestuttavaa, monelta kantilta.
Ottamatta kantaa Supon nimitykseen, jota en tunne, tai nimitettyyn henkilöön, joita en tunne, en voi kuitenkaan olla kommentoimatta yleisesti vahvan journalistisen kompetenssin omaavan henkilön nimittämistä organisaation kaikesta viestinnästä vastaavaksi päälliköksi/johtajaksi. Mielestäni se on huolestuttavaa ja harmillista. Se on sitä varsinkin, jos kyseessä on suuri tuhansien henkilöiden organisaatio (jota Supo ei kylläkään ole).
Viestintäjohtaja vastaa paljon muustakin kuin mediaviestinnästä. Mediaviestintään toimittajataustaisella on kyllä rautainen kompetenssi, ei siinä mitään. Mutta entä muut organisaatioviestinnän osa-alueet? Miten käy esimerkiksi sisäisen viestinnän? Entä minkälaista kompetenssia ja näkemystä toimittajalla on johtamisesta, työyhteisön hyvinvoinnin edistämisestä, organisaation (erityisesti sisäisten) viestintäkanavien ja -käytäntöjen kehittämisestä, johdon tukemisesta strategian viestinnässä, organisaation viestinnän ja maineenhallinnan kokonaisvaltaisesta johtamisesta?
Toki työnantaja saa painottaa nimityksissään itse määrittelemiään seikkoja ja palkata niin sanotusti hyviä tyyppejä. On luonnollisesti myös tärkeää palkata henkilö, joka osaa toimia median kanssa. Mutta riittääkö se taito viestintäjohtajaksi? Mielestäni ei. Median kanssa toimiminen on yksi osa viestintäjohtajan ammattitaitoa ja maallikolle se näkyvin, mutta silti edelleenkin vain yksi osa.
Minua huolettaa, osaako organisaatio palkata viestintäjohtajaksi kokonaisnäkemyksellistä henkilöä, jos se painottaa valinnassa liikaa mediaviestinnän osaamista. Kertooko se organisaatiosta rivien välistä sen, ettei organisaatio ymmärrä viestinnän merkitystä strategisena työkaluna tai vaikkapa sisäisen toiminnan sujuvuuden edistäjänä? Jos viestintäjohtajan tehtävänkuvaan ei kuulu sisäisen viestinnän kehittäminen, kertoo se jotain viestinnän arvostuksesta organisaatiossa aikalailla.
Mielestäni viestintäjohtaja (tai muulla nimikkeellä toimiva koko organisaation kaikesta viestinnästä vastaava henkilö) on ensisijaisesti johtaja. Hänellä tulee olla vankkaa kokemusta ensinnäkin niin asioiden kuin ihmistenkin johtamisesta ja esimiestyöstä mutta myös laaja-alaisesti organisaatioviestinnästä. Viestintäjohtajalla tulee olla kokemusta viestinnästä, eikä vain sen journalistisesta puolesta.
Viestintäjohtaja on suurien linjojen vetäjä, edistäjä, sparraaja, innostaja, ideoija, ihmistuntija, linjaaja, ymmärtäjä, konsultoija, spokesperson, ohjeistaja, määrääjä, strategi, keskustelija, yhteensovittaja, proaktiivinen ja kokonaisnäkemyksellinen visionääri. Jos olet vahvasti journalistisen sydämen omaava, tottunut työstämään juttua yksin, hakemaan olkapäätaktiikalla merkittävää aihetta, kilpailemaan muiden toimittajien ja juttuaiheiden kanssa palstatilasta, pumppaamaan tietoa, työstämään projekteja lyhyellä aikajänteellä – voitko olla johtaja? Suurten linjojen johtaja? Johtaja, jolla on kaikki yllämainitut johtajan ominaisuudet?
Pohdi, voitko?
Ok, kärjistin. (Ja tekstini ei edelleenkään liity Jyri Rantalaan tai Supoon, eivätkä käyttämäni esimerkit liity kyseiseen tapaukseen.) Toki toimittajan työ on haasteellista: faktat on varmistettava, ketään et meinaa saada kiinni, vaadit itse itseltäsi briljanttia juttua ja samalla aikataulu- ja tulospaineet hengittävät niskaasi. Journalistit – varsinkin tutkivat journalistit – tekevät merkityksellistä ja kunnioitettavaa työtä, jota arvostan.
Toki viestintäjohtajaksi palkattu journalisti on voinut työskennellä toimittajaurallaan vaikkapa esimiesasemassa toimituksen päällikkönä, vastannut hyvinkin laajoista kokonaisuuksista ja kehityshankkeista. Tehtävät ovat voineet olla hyvinkin haasteellisia ja laajoja ja antaneet varmasti organisaation viestintäkentän handlaamiseen kompetenssia. Mutta riittääkö se? Riittääkö se tuhansien ihmisten organisaation viestinnän johtamiseen? Pätevöittääkö esimerkiksi radiotoimittajan työ sairaanhoitopiirin viestinnän kokonaisvaltaiseen johtamiseen?
Todellinen harmi on, jos organisaatio ei saa riittävän kovaa johtamisen ja organisaatioviestinnän ammattilaista viestintäjohtajaksi. Jos viestintäjohto ei ole osaavaa, se ei ainakaan lisää organisaation antamaa arvostusta omia tai muita viestintäammattilaisia kohtaan. Ja se on harmillista koko ammattikunnan puolesta.
Hanna P. Korhonen
Twitter: @hannapkorhonen
LinkedIn: fi.linkedin.com/in/hannapkorhonen
Kirjoittaja on sisäisen viestinnän ja sen tekijöiden puolestapuhuja. Hän on verkkoviestinnän ja suurten organisaatioiden sisäisen viestinnän ammattilainen. Journalistin töitäkin hän on tehnyt, mutta vain freelancerina, eikä hänellä ole kokemusta toimituksessa työskentelystä.
Eeva Mäntymäki
28.2.2014
No, itse parikymmentä vuotta toimittajana ja sittemmin vuodesta 2009 lähtien Kainuun kuntayhtymien (Kainuun maakunta-kuntayhtymä, Kainuun sote ja Kainuun liitto) viestintäpäällikkönä työskennelleenä sanoisin, että nuo Hannan mainitsemat asiat ovat opittavissa. Mielestäni vielä olennaisempaa on se, että median ja organisaatioviestinnän näkökulma yhteen ja samaan asiaan on erilainen. Ja vaikka eettiset pelisäännöt ovat perustaltaan samat, niissäkin on painotuseroja. Tiettyyn rajaan saakka pätee vanha sananlasku: Sen lauluja laulat, kenen leipää syöt.
Hanna Rajalahti
28.2.2014
Entisenä toimittajana ja toimituspäällikkönä, nykyisenä viestinnän opettajana en jaa Hannan kuvaa toimittajan työstä.
Yleisöön päin näkyvät ensisijaisesti yksittäisten toimittajien jutut, mutta kokonaisuutena toimitustyö on moniammatillista ryhmätyötä, jossa sisäisen viestinnän hallinta on a & o. Ryhmätyö vahvistaa esimiestaitoja. Strateginen ymmärrys, maineenhallinta sekä sidosryhmä- ja markkinointiviestintä ovat myös toimitustyössä kehittyviä kompetensseja: jokainen mediassa työskentelevä tietää, miten tärkeää on saada oma tuote näkyviin oikealla tavalla sopivissa kanavissa.
Ikävä juttu, jos vastakkainasettelun aika elää edelleen viestinnän tehtävissä.
Johtamassani Communication Management -koulutusohjelmassa HAAGA-HELIAssa pyrin siihen, että median, markkinoinnin ja viestinnän ammattilaiset voivat oppia yhdessä ja toisiltaan johtamisessa tarvittavia kompetensseja ammattinimikkeestä riippumatta. Harva nykyaikana tietää, minkälaisia uramahdollisuuksia on edessä. Tulevaisuuteen on hyvä suhtautua avoimin mielin.
Riitta Sirén
28.2.2014
Hyvä kirjoitus, kiitos Hanna! Pohdin itse, kertoisiko toimittajien palkkaaminen muun yritysjohdon turhan kapeasta käsityksestä siitä, mitä viestintä tekee? Eli jos ylin johto ajattelee, että viestintäfunktio tuottaa tiedotteita ja on toimittajien kanssa tekemisissä, niin kannattaa palkata ex-toimittaja – sehän sitten tietää, mikä sanomalehtiä kiinnostaa.
Antti Laukkarinen
28.2.2014
Minusta Hanna kirjoittaa asiaa. Uskon myös kommentoijia, että lähes jokainen viestintätyötä tekevä ymmärtää ja oppii eri viestinnän ammattien vaatimat käytännön painotukset, jos ei jo opiskellessaan, viimeistään ”työ tekijäänsä neuvoo” -menetelmällä. Kuitenkin, viestinnästä vastaavan tehtävään valittavan tulisi osoittaa viestinnän ulottuvuuksien ”laaja” osaaminen jo ennen johtajan pestiin valitsemista. Toivottavasti esimerkkitapauksissa rekrytoija on osannut tätä vaatia ja valitut sen osoittaa. Jos ei, organisaation johto ei ymmärrä viestintää riittävästi, eikä organisaatio ole saanut rekrytoitua välttämättä parasta organisaatioviestinnän ammattilaista.
Hanna P. Korhonen
28.2.2014
Kiitos kommenteista Eeva, Hanna, Riitta ja Antti!
En halua kasvattaa tällä kirjoituksella toimittajien ja viestijöiden vastakkainasettelua. Tarkoituksellisesti esimerkiksi journalistin sydämenpalon kuvailu kärjistetty, jotta pointti korostuu. Mikään ei ole maailmassa koskaan mustavalkoista. 🙂
Pointtini on juurikin tuo, mistä Riitta ja Antti kommentoivat: olen huolestunut siitä, että organisaation johto saattaa nähdä viestinnän liian kapea-alaisena professiona eli pelkkänä mediatiedottamisena. Ja jos vahvan toimittajataustan omaava henkilö ei kehity ja kasva ”työ tekijäänsä neuvoo” -menetelmällä viestintäjohtajan saappaisiin, tästä on uhkana, ettei viestintä toimi organisaatiossa tai se ei ole johdettu niin hyvin kuin se voisi olla. Lopputulemana voi olla vaikkapa, että tällöin viestintätiimin asiantuntijat (jotka näkevät viestinnän laaja-alaisemmin kuin johtajansa) turhautuvat ja äänestävät jaloillaan. Näiden uhkien toteutumisesta minulla ei tosin ole mitään faktaa, eikä esimerkkejä, ja toivottavasti näin ei organisaatioissa tapahdu.
Mielestäni viestintäjohtajaksi palkattavalla pitää olla todella rautainen kokemus, myös muista viestinnän osa-alueista kuin mediaviestinnästä. Paikka on tuulinen ja vaativa. Antti esittää pointtini loistavasti, kiitos!
Kapealainen käsitys viestinnän professiosta on tullut esiin viestintäkyylä-keskusteluissakin. Ja tässä meillä viestijöillä on edelleen tsempattavaa. Meidän pitää lisätä tietoisuutta siitä, mitä tehtävänkuviimme kuuluu (ja toisaalta, mitä ei). Annos lisää ammattiylpeyttä olisi varmasti myös hyvä. 🙂